news-19082024-113127

Sosialidemokraattien ehdotuksesta suojautuminen

Underminerar. Sosialidemokraattien ehdotus ottaa haltuunsa kuntien velat, kuten Fredrik Olovssonin kautta esitettiin, heikentää paikallista demokratiaa. Kuva: Nicklas Thegerström/TT

Fredrik Olovsson, sosialidemokraattien ryhmänjohtaja elinkeinoelämän valiokunnassa, huudahti X:ssä elokuun alussa: ”Porvarillisia poliitikkoja ei saa päästää valtion luottokortille!” Indignaation kohde oli Tidö-hallitus yleisesti ja Liberaalit erityisesti, koska jälkimmäinen on tulevien budjettineuvotteluiden aikana uskaltanut ehdottaa työn verotuksen alentamista.

Aina kun joku mainitsee työn verotuksen alennuksen, joka koskettaa kaikkia, sosialidemokraatit muistuttavat, että ”kaikki” sisältää myös suurituloiset. Ja koska sosialidemokraattien ongelma työn verotuksen alennuksissa on pääasiassa niissä alennuksissa, jotka vaikuttavat suurituloisiin, melkein jokainen poliittinen kysymys on tärkeämpi kuin työn verotuksen alennus. Retorinen kuva on siitä, että osoitetaan ja nauretaan niille vähäpätöisille kolikoille, jotka suurituloiset ahnehtivat, samalla kun terveydenhuolto on polvillaan. Ei, mikään vakavasti otettava poliitikko ei voi alentaa työn verotusta niin kauan kuin meillä on joukkosurmia. Tai kun oppilaat saavat huonoja koulutuloksia. Ei missään tapauksessa voi alentaa veroja keskellä ilmastonmuutosta. Ei, niin kauan kuin tässä maassa on junanmyöhästyksiä, ei voida tehdä mitään työverotuksen suhteen.

Samaan aikaan kun sosialidemokraatit provosoituvat Liberaalien tavoitteista budjettineuvotteluissa, samat poliitikot osoittavat vaikuttavaa psyykkistä ketteryyttä väitetyn huolenpidon suhteen yhteisestä kassasta. Yksi sosialidemokraattien uuden politiikan työryhmistä, jonka johtajana toimii Fredrik Olovsson, on ehdottanut, että valtion tulisi ottaa haltuunsa noin 200 miljardia kunnille kertyneistä veloista. Tämä johtuu siitä, että kuntien velat ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosikymmeninä, mikä on haitaksi tarpeellisille pitkäaikaisille investoinneille paikallisella tasolla.

Jos suurituloiset eivät olisi tehneet niin paljon työtä, ehkä he olisivat ehtineet pohtia ironiaa siinä, että he ovat ensin antaneet suuresti yhteiseen hyvään, vain nähdäkseen oman kuntansa tuhlaavan mahdolliset ylijäämät kymmenillä tai jopa sadoilla kunnallisilla viestintähenkilöillä, korkealla riskillä olevilla projekteilla tarkoituksena ”saattaa kunta kartalle”, tai yksinkertaisesti poliittisella haluttomuudella nähdä todellisuutta sellaisena kuin se on ja lopettaa toiminta alueilla, joissa demografia ei ole suotuisa pelossa menettää seuraavat vaalit. Ja sitten nähdä, miten sosialidemokraatit varmistavat, että negatiiviset seuraukset siitä, että käytetään enemmän veronmaksajien rahoja kuin mitä kunnallinen lompakko sallii, ovat vähäisiä tai olemattomia.

Sosialidemokraateilla on toki oikeus, eivätkä he ole yksin, väittää, että etäisyydet, fyysiset edellytykset, infrastruktuuri ja demografiset haasteet vaihtelevat suuresti maan eri osien välillä ja että nykyinen veronsiirtojärjestelmä ei ole optimaalisesti suunniteltu näiden erojen tasoittamiseen. Puolue on myös oikeassa siinä, että periaatteessa kaikilla maan osilla on tarvetta uusiin investointeihin, kunnostuksiin ja, no, yhteiskunnan rakentamiseen. Mutta ratkaisu tähän ei voi olla suojella kuntia kaikilta negatiivisilta seurauksilta varomattomasta rahankäytöstä tai estää niitä tekemästä vaikeita priorisointeja. Se olisi paikallisen demokratian heikentämistä, koska kukaan ei koskaan tarvitse vaatia vastuuta niiltä, jotka eivät tarvitse ottaa vastuuta.

Paikallisen demokratian lahja ja kirous on siten saatava säilyä. Ja sosialidemokraatteja ei tulisi päästää valtion luottokortille vielä muutamaan vaalikautta.