Ruotsi on pitkään ollut vahva esikuva avoimuuden ja julkisen vallan valvonnan suhteen. Tämä johtuu siitä, että sekä julkisuusperiaate että ilmoitusvapaus ovat olleet vahvoja demokratiamme kulmakiviä. Nämä periaatteet eivät ole vain varmistaneet, että vallanpitäjiä pidetään vastuullisina, vaan myös suojelleet niitä, jotka ovat uskaltaneet tuoda esille epäkohtia. Mutta valitettavasti olemme nyt todistamassa huolestuttavaa ja jopa vaarallista kehitystä tämän tärkeän yhteiskuntajärjestyksen suhteen.
Hallituksen taholta on maalattu hieman vääristynyt kuva siitä, mitä lisääntynyt turvallisuus merkitsee. Helmikuussa oikeusministeri Gunnar Strömmer (M) haastateltiin Svenska Dagbladetissa (SvD 12/2). Hän avasi mahdollisuuden rajoittaa julkisuusperiaatetta suojellakseen henkilöitä, jotka mainitaan poliisitutkimuksissa.
Toisaalta on olemassa yleinen hiljaisuuskulttuuri julkisella sektorilla työskentelevien keskuudessa. Esimerkiksi Kommunalarbetaren on aiemmin raportoinut (15/4–19) siitä, miten esimies Skellefteån kunnassa pelotti työntekijöitään vaikenemaan. Esimiehen väitettiin kirjoittaneen ”teillä on vaitiolovelvollisuus tässä asiassa”, lausunto, joka sitten oli peruttava kunnan toimesta viitaten ilmoittajasuojaan.
SVT on myös raportoinut siitä, miten peräti 40 prosenttia Botkyrkan kunnan työntekijöistä kokee haluttomuutta kertoa jotain työssään kokemastaan, koska he tuntevat olonsa epämukavaksi sen suhteen, mitä seuraukset voivat olla (SVT 27/8).
Lyhyesti sanottuna tilanne on hälyttävä. Valvonta ja avoimuus ovat peruspilareita demokraattisessa yhteiskunnassamme. On läpinäkyvyyden kautta, ei salailun, että luomme turvallisemman yhteiskunnan.
