I Europassa meillä on tyranni Moskovassa, joka on päättänyt maailmankuvasta, jossa hänen maansa on liian pieni ja lisäksi lännen uhkaama. Tämä ei ole mielipide, jonka hän ilmaisee, vaan käsitys, jonka hän on toteuttamassa. Tämä tapahtuu Pohjois-Korean ja Kiinan avulla. Kotimaassa tämä johtaa puolustusbudjettien ennätysmäärään ja yhteiskunta-analyyseihin sekä tulevaisuuden ajatuksiin, jotka usein esitetään sotilasunivormuihin pukeutuneiden miesten toimesta. Saattaa olla totta, että Euroopan nykyisessä tilanteessa Putinin on pysähdyttävä sotilaallisesti. Silti on järkevää ajatella suurempaa ajatusta. Se koskee sitä, miten maailman pitäisi käsitellä maiden välisiä konflikteja ja erimielisyyksiä. Sotaa ei voi olla ainoa ratkaisu. Kaikki inhimillinen pohdinta johtaa tarpeeseen muita ratkaisuja varten. Ne valtavat, täysin verovaroin rahoitetut resurssit, joita sotilaallinen varustelu vaatii, tulisi tietysti käyttää muuhun. On häpeällisen helppoa osoittaa tarpeet myös omassa maassamme. Parannettu hoito vanhuksille ja lapsille, koulu, jossa kaikki lapset oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, rautatie, joka toimii ja tavoittaa koko maan yli 150 vuoden rautatierakentamisen jälkeen. Tieverkko, jonka laatu ei ainakaan vahingoita matkustajia ja ajoneuvoja, ovat joitakin ilmeisiä tarpeita. Lisäksi tarvitaan valtavia panostuksia ympäristön pelastamiseksi, jos haluamme nähdä lastenlapsemme kasvotusten. On olemassa kaksi yleistä tavoitetta. Rauha maailmassa ja rauha maan kanssa. Mutta saavuttaaksemme ensimmäisen, meidän on ymmärrettävä, että sotilaalliset ratkaisut eivät ole kaikki kaikessa. Konfliktien ratkaisemiseen on muita tapoja. Kokeiluja on ollut, mutta ne eivät ole tuottaneet haluttua tulosta. Järkevä ajatus olisi luoda kansainvälinen tuomioistuin, jolla on valtuudet ja voima ratkaista konflikteja valtioiden välillä. Putin katsoo, että Ukraina on venäläinen. Silloin hänen on vietävä tapaus tuomioistuimeen ja valamiehistö ratkaisee sen. Se olisi oikeudellinen tapaus, kuten muissakin tapauksissa, joissa ihmisillä, yrityksillä tai organisaatioilla on erilaisia näkemyksiä ja päätös tehdään. Suuri työ tässä on saada kannatusta tällaiselle ei-sotilaalliselle tavalle käsitellä valtioiden välisiä konflikteja ja luoda instituutio, jolla on auktoriteetti ja legitimiteetti. Helppoa? Ei, mutta kuka on sanonut, että sen pitäisi olla helppoa, tärkeämpää on, että se on oikein. Joku saattaa sanoa, että se kuulostaa hölmöltä – ainakin vähemmän hölmöltä kuin luulla, että Ukrainassa, Gazassa, Libanonissa, Sudanissa ja muissa paikoissa tapahtuva päättyy rauhassa ja harmoniassa. Tomas Marklund, Skellefteå
