Återvandringsbidrag: Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää
Politiikassa on usein tilaa myös runollisuudelle, kuten entinen finansminister Kjell-Olof Feldt (S) osoitti vuonna 1983 lausuessaan kuuluisat sanansa riksdalissa: “Löntagarfonder är ett jävla skit, men nu har vi baxat dem ända hit”. Samanlaisia arvioita voitaisiin antaa myös niin kutsutusta återvandringsbidragista, josta nykyisen hallituksen ystävät Ruotsidemokraateissa ovat niin ihastuneita. Kuten löntagarfondienkin osalta, återvandringsbidrag on perustaltaan sekä typerä että epäoikeudenmukainen ja ei olisi koskaan pitänyt nähdä päivänvaloa. Tähän asti summat ovat kuitenkin olleet varsin vaatimattomia. Aikuiselle henkilölle, joka on saanut oleskeluluvan Ruotsissa ja valitsee palata takaisin alkuperämaahansa, on voitu maksaa enintään 10 000 kruunua ja lapselle 5 000 kruunua. Kuitenkin 12. syyskuuta tuore maahanmuuttoministeri Johan Forssell (M) ilmoitti, että hallitus haluaa nostaa summaa merkittävästi. Ulkomaalaiset kansalaiset, jotka lähtevät Ruotsista, voivat Tidöpartierna-puolueen toiveiden mukaisesti saada avustusta 350 000 kruunua henkeä kohti. Ehdotus on voitto Ruotsidemokraateille, mutta tappio sekä veronmaksajille että järjelle. Ensinnäkin siksi, että on huono idea, että Ruotsi maksaa ihmisille lähtemisestä. Ihmisiä, jotka ovat tulleet tänne saadakseen suojaa, ei tulisi lahjoa palaamaan ja vaarantamaan henkensä rahan takia. Lisäksi ne, jotka todella haluavat muuttaa takaisin kotimaahansa konfliktien ja sotien päätyttyä, tulisi tehdä se omilla kustannuksillaan. Ruotsin ei ole vastuussa siitä, että ihmiset saavat rahaa käytettäväksi muualla maailmassa. Emme voi valittaa siitä, että avustusrahat katoavat ulkomailla samalla kun miljardeja kruunuja heitetään pois återvandringsbidragiin.
Siitä lähtien kun Kristerssonin hallitus astui kaksi vuotta sitten valtaan, toimenpiteitä on toteutettu tiedotuskampanjoiden ja paluumuuttokeskusten muodossa saadakseen maahanmuuttajat harkitsemaan paluuta kotimaahansa. Näistä panostuksista huolimatta vuonna 2023 myönnettiin vain yhdelle (!) henkilölle återvandringsbidrag. Avustus on siis pääasiassa symbolipolitiikkaa. Miljardien varaaminen återvandringsbidragiin ei ole vakavasti otettavaa, kirjoittaa tekijä. Elokuussa valtiovarainministeriö luovutti valtion asettaman selvitystyön, jonka tehtävänä oli kehittää ehdotuksia siitä, miten useampi Ruotsissa asuva henkilö, jolla on yhteys toiseen maahan, voitaisiin saada palaamaan kotimaahansa. Selvitysmies, kansantaloustieteilijä Joakim Ruist, on tutkinut miten Tanska, Norja ja Saksa käsittelevät asiaa eikä ole löytänyt mitään menetelmää, joka johtaisi merkittävään muuttoliikkeen lisääntymiseen. Hän suositteli siksi hallitusta olemaan voimakkaasti nostamatta återvandringsbidragia. Myös Henrik Malm Lindberg, maahanmuuttoasioiden apulaiskansliapäällikkö Maahanmuuttotutkimusdelegaatiossa, on korostanut, että taloudellisilla kannustimilla on hyvin vähän vaikutusta ihmisten haluun palata. “Se ei toimi kovin hyvin. Sille on melko vankkaa näyttöä. Ennen kaikkea rakenteelliset tekijät maan ja vastaanottavan maan välillä ovat merkityksellisiä. Sen jälkeen perhe ja sosiaaliset rakenteet”, Malm Lindberg korostaa (SVT 24/2). Vaikka suuret återvandringsbidragit, ja lisäksi kaikki niihin liittyvä hallinto ja tiedotus, ovat selvästi yhtä huono idea kuin löntagarfonderit, ehdottaa hallitus nyt tulevassa budjettiesityksessä, että Ruotsi sijoittaa yli 100 miljoonaa kruunua ensi vuonna ja 1,4 miljardia kruunua vuonna 2026 saadakseen ihmiset lähtemään täältä. Mitä maahanmuuttoministeri Forssell todella ajattelee tästä Ruotsidemokraattien leimaamasta verovarojen tuhlauksesta, sitä emme koskaan saa tietää. Hän ei ole varmasti mikään runoilija.