En ole suuri shoppailun ystävä. En pitänyt siitä paljoa Lontoossa, mutta täällä, Skellefteåssa, vihaan sitä. Tämä on pääasiassa oma vikani. Valitsimme asuinpaikaksemme 20 km etäisyydelle lähimpään pikkukauppaan ja 60 km etäisyydelle lähimpään supermarkettiin. Asuntomme Lontoossa oli 30 sekunnin päässä lähimmästä viinakaupasta. Täällä lähin Systembolagetimme on 90 minuutin matkan päässä. Etäinen sijaintimme tarkoittaa myös sitä, ettemme voi nauttia yhdestä suuresta nykyajan mukavuudesta – supermarkettien kotiinkuljetuksista. Ei haittaa raahata suuria määriä pyykkipulveria ja kissanruokaa kaupasta kotiin, vain tilata se kotiin toimitettavaksi. Kuinka ikävä sitä onkaan meidän Lontoon päiviltämme. Ostoskäyttäytyminen on myös erilaista. Ei paljon Skellefteån asukkaat tee suuria ostoksia joka toinen viikko. Useimmat ostajat täällä ostavat noin 10–20 tuotetta kerrallaan. Jopa hihnat ovat paljon lyhyempiä ja kapeampia kuin vastaavat Britanniassa. Supermarketin henkilökunta katsoo valtavia 3 000 kruunun ostoksiamme hämmästyneinä – olemmeko varautumassa apokalypsiin? Pääärsytys on huonokuntoiset hedelmät ja vihannekset – löydämme säännöllisesti mätäneviä paprikoita, porkkanoita tai appelsiineja tuotepusseista. Luulin sen olevan vain pohjoissuomalainen ongelma, mutta ystävien etelästä kuuleman mukaan se on sielläkin kamalaa. Saavuttuamme suurin ongelmamme oli hintataso. Kaikki oli kalliimpaa Norlannissa. Mutta Lontoon hinnat ovat nousseet viime vuosien aikana, vaikka korkea hinta Skellefteåssa peruselintarvikkeista kuten perunoista, lihasta ja salaateista hämmästyttää edelleen minua. Hetken aikaa käännymme verkkoshoppailun puoleen kustannusten vähentämiseksi. Säästimme 50 prosenttia ostamalla liesi Saksasta ja 75 prosenttia ostamalla uudet silmälasit Isosta-Britanniasta (ja kyllä, se sisältää hullut tullimaksut). Ja tässä tulee yksi suurimmista yllätyksistä Skellefteån elämässä. Yritimme jakaa näitä rahansäästövinkkejä ruotsalaisille ystävillemme. Mutta he eivät välitä vähääkään. Skellefteån ystävillämme ei ole kiinnostusta tarinoistamme rahansäästämisestä. Heidän silmänsä lasittuvat, heidän huomionsa harhailee ja he alkavat näyttää epämukavilta, ikään kuin puhuisimme avoimesti rakkautestamme parinvaihtobileisiin. Onko heidän elämänsä todella niin mukavaa, etteivät he tarvitse ajoittain säästää rahaa? Vai onko se siksi, että he pitävät rahasta puhumista vastenmielisenä? Mitä mieltä olet? Tämä on kolumni. Näkemykset ovat kirjoittajan omia. Tämä kolumni julkaistiin alun perin norran.se/english -sivustolla.
