Historian professori Lars Trägårdh on asetettu hallituksen toimesta tutkimaan ruotsalaista kulttuurikanonia. Trägårdh on viettänyt suurimman osan aikuiselämästään Yhdysvalloissa ja hänet tunnetaan vapaamielisenä henkilönä, mikä voi olla positiivista, mutta kun kyse on kulttuurikanonista, se on osoittautunut ongelmalliseksi. Viime kesänä hän ilmoitti muun muassa Dagens Nyheter -lehden haastattelussa, ettei aio ”kirjoittaa listoja teoksista”. Sen sijaan hän matkustaa ympäriinsä ja keskustelee ihmisten kanssa. On varmasti sekä mielenkiintoista että opettavaista, mutta juuri ne listat, kokoelma kirjallisuudesta taiteeseen, draamaan ja musiikkiin, antavat niille, jotka eivät ole kasvaneet museoissa, kylätaloissa ja kirjastoissa, jotain tarttumapintaa ja suhteutumista. Listat ovat avain lämpöön.
Nyt Trägårdh on jälleen vaikeuksissa. Kun Ruotsin kansallisten vähemmistöjen edustajat tapasivat hänet äskettäin pyöreän pöydän keskustelussa kulttuurikanonin työskentelystä, hän huomautti, että hänet on pakotettu tähän direktiivin kirjoituksiin perustuen. Hän myös totesi, ettei ole aikomusta käydä vuoropuhelua eikä vähemmistöjen anneta osallistua asiantuntijaryhmiin. Tämä asenne on huomionarvoinen, kun otetaan huomioon, että vähemmistöryhmien kulttuuriset ilmaisut ovat osa ruotsalaista perintöä ja niiden tulisi siksi heijastua kanonissa. Tuntuu siltä, että Lars Trägårdh ei ymmärrä tehtäväänsä.
”Ihmisten jaettaessa meidät ryhmiin olemme toivoton tapaus”, hän sanoo. Jotain, joka pitää paikkansa yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. Mutta ei silloin kun on kyse kulttuurikanonin määrittämisestä. Siellä on tehtävä rajauksia ja otettava huomioon sekä enemmistökansan että kansallisten vähemmistöjen erityinen kulttuuriperintö. Ruotsalainen. Jos Lars Trägårdh ei hyväksy tätä, joku toinen voisi ottaa haltuunsa kulttuurikanonin tutkimuksen.